Kerrostaloasunto
Pariskunnalla oli kunnianhimoinen projekti helsingin keskustassa, jossa oli käynnissä täydellinen huoneistoremontti ylimmässä kerroksessa. Kyseessä ei todella ollut mikä tahansa huoneistoremontti, vaan itse talo on 116-vuotta vanha ja kunnioitetun arkkitehdin (Gustaf Estlander) suunnittelema.
Asiakkaat olivat yhteydessä meihin siinä vaiheessa kun alkoi laattojen etsintä. He olivat löytäneet ruotsalaisesta sisustuslehdestä laatta brändin nimeltä Bricmate. Ajatuksena oli jo lähteä ruotsiin tutustumaan laattoihin, jolloin heille selvisi että kaarinalainen yritys toimii ruotsin suurimman laattabrändin maahantuojana.
Aloitimme suunnittelukäynnillä meidän showroomissa ja asiakkaille selvisi nopeasti että pystymme palvelemaan todella laajasti muissakin materiaaleissa tai varusteissa vaikka heille ei tullutkaan saunaa. Huomasimme heti että remontti tehdään todella tarkasti ja laatu edellä sekä tietoisuus varusteista oli hyvä ja heille kelpaisi vain alan parhaat brändit.
Hyvän ajankäytön ja suunnittelun vuoksi alkoi kokonaisuus hahmottua ja tuotteet alkoivat olemaan paketissa. Yksi asia asiakkaita harmitti alkuperäisessä suunnittelussa, se oli toisen kylpyhuoneen kalusteen ja wc:istuimen sijoittelu. Bideesuihku oli tarvittava ja mieleistä bideetä ei löytynyt, koska se oli vielä kaukanakin kalusteesta jolloin se olisi ollut hyvin haastavaakin. Esittelin heille Geberetin pesevän istuimen ja kerroimme että esimerkiksi euroopassa ei juuri lainkaan käytetä bideesuihkuja vaan itsestään peseviä istuimia. Aluksi asiakkaat olivat epäileväisiä, mutta speksit nähneenä ja pienen mietinnän jälkeen päättivät tehdä tämän ratkaisun. Palaute hankinnan jälkeen oli huikea!
Toimimme tässä projektissa tavarantoimittajana sekä apuna suunnittelutyössä, alla tuotteita jotka toimitimme kohteeseen.
Kylpyhuoneiden laatat: Bricmate, M-serie – grey fleury
Keittiön lattialaatta: Bricmate, J-serie – limestone grey
Kaikki suihkut ja hanat: Tapwell
Pesevä wc-istuin: Geberit
Kaivot: Unidrain
Kylpyhuoneiden ja keittiön kaikki tasot: Cosentino – Silestone
Lasiseinät: Lasitehdas